Kartta - Arandis

Arandis
Arandis (naman kielellä ‘paikka, jossa ihmiset itkevät’) on kaupunki läntisessä Namibiassa Erongon alueella. Sitä on kutsuttu “maailman uraanipääkaupungiksi”, koska se sijaitsee vain 15 km:n päässä maailman suurimmasta uraanin avolouhoksesta, Rössingin uraanikaivoksesta.

Kaupunki perustettiin vuonna 1978 Rössingin uraanikaivoksen työntekijöiden asuinpaikaksi. Kaivoksen johdolle ja keskijohdolle rakennettiin asunnot Swakopmundin Vinetaan, 60 km päähän, kun taas muille työntekijöille rakennettiin asunnot Arandikseen.

Kaupungin lähellä olevan uraanikaivoksen avolouhoksesta ja kaivoksen jätemaan pölystä on todettu aiheutuvan syöpää Arandiksen pitkäaikaisasukkaille. Asiasta vaietaan, ei kuitenkaan aivan täysin, sillä kaivosyhtiö lienee osittain myöntänyt asian ja maksanut korvauksia ja hoitoja. Väestö ei ole nostanut suurta meteliä, koska pelkää työpaikkojensa menettämistä. "Paikka, jossa ihmiset itkevät" on siis varsin sattuva nimi vaikka nimi annettiin kauan ennen kuin uraanista oli mitään tietoa.

Kaupunki sai itsehallinnon ja kaupungin (“town”) aseman vuonna 1994. Kaupungin asukasmäärä oli vuonna 2011 5 214 henkeä, joista suurimmalla osalla on jokin yhteys kaivokseen. Kaupungin pinta-ala on 29 km².

Rössingin lisäksi Arandis palvelee myös Husabin kaivosta samoin kuin Trekkopjen kaivosta. Molemmat ovat uraanikaivoksia. Kaupungissa sijaitsee Namibian kaivos- ja teknologiainstituutti, jossa koulutetaan kaivostyöntekijöitä.

2000-luvulla Arandiksen talous kasvoi huomattavasti. Kun koettiin maailmanlaajuinen energiakriisi, ydinvoiman kysyntä lisääntyi huomattavasti, ja Arandiksen talous piristyi. Aiemmin suljettuja pankkeja avattiin uudelleen, ja monet paikkakunnalta lähteneet nuoret tulivat takaisin. Vuonna 2008 käytiin neuvotteluja Namibia Industrial Mining Limited -nimisen kiinalaisen yhtiön kanssa siitä, että kaupunkiin rakennettaisiin tehdas, jossa tuotettaisiin rakennusmateriaaleja. Vuonna 2011 järjestettiin sijoituskonferenssi, ja sijoittajat päättivät rakentaa kaupunkiin ostoskeskuksen, jonka oletettiin valmistuvan vuonna 2013.

 
Kartta - Arandis
Kartta
Google Earth - Kartta - Arandis
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Arandis
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Arandis
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Arandis
OpenStreetMap
Kartta - Arandis - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Arandis - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Arandis - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Arandis - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Arandis - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Arandis - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Arandis - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Arandis - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Arandis - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Arandis - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Namibia
Namibian lippu
Namibian tasavalta eli Namibia on noin 2,7 miljoonan asukkaan valtio Lounais-Afrikassa, Atlantin rannalla. Namibian naapurimaita ovat Angola ja Sambia pohjoisessa, Botswana idässä ja etelässä Etelä-Afrikan tasavalta, jonka alaisuudesta Namibia itsenäistyi vuonna 1990. Namibian on sanottu olleen viimeinen siirtomaa, joka itsenäistyi. Etelä-Afrikan vallan aikaisesta sissijärjestö SWAPO:sta on kehittynyt maan nykyinen hallitseva puolue. Kuivassa ja kuumassa Namibiassa on useita luonnonpuistoja, jotka houkuttavat matkailijoita. Maan vientituloista puolet saadaan kaivostoiminnasta: timantteja, kultaa, sinkkiä, lyijyä ja uraania.

Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
ZAR Etelä-Afrikan randi (South African rand) Rs 2
NAD Namibian dollari (Namibian dollar) $ 2
ISO Kieli
AF Afrikaans (Afrikaans language)
EN Englannin kieli (English language)
HZ Hereron kieli (Herero language)
DE Saksan kieli (German language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Angola 
  •  Botswana 
  •  Etelä-Afrikka 
  •  Sambia